Final Fantasy XII: The Zodiac Age
Uutinen

Klassikko elää ja voi hyvin: Final Fantasy XII: The Zodiac Age ylsi miljoonamyynteihin

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Square Enix on kertonut lehdistötiedotteessaan taannoin ilmestyneen Final Fantasy XII: The Zodiac Agen myyneen peräti miljoonan kopion verran.

The Zodiac Age -lisänimen saanut rooliseikkailu on uusioversio reilun kymmenen vuoden takaisesta PlayStation 2 -klassikosta. Peli uudisti aikoinaan rankalla kädellä Final Fantasylle tuttuja ominaisuuksia, tuotiinhan kuvioihin esimerkiksi reaaliaikainen taistelumekaniikka sen perinteisen vuoropohjaisen mätkinnän sijaan. Uusioversio puolestaan on ehostettu päivitetyn ulkoasun lisäksi muutamilla pelillisillä uudistuksilla.

Final Fantasy XII: The Zodiac Agen fantastiseen maailmaan voi loikata PlayStation 4:llä.

Alustat
Studiot
Julkaisijat
Lähteet