PES 2016
Uutinen

Konami tarjoilee PES 2016 -palloilunsa myös ilmaiseksi

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Viime aikoina hyvin negatiivisessa valossa paistatellut Konami on tuomassa PES 2016 -jalkapalloilunsa kaikkien ulottuville. Pelistä julkaistaan Sonyn konsoleilla ilmaispelattava versio.

PlayStation 3:lla ja PlayStation 4:llä nähtävä ilmainen PES 2016 ei ole demo, mutta ei myöskään maksullisen painoksen veroinen julkaisu. Pelimuodoista mukaan on lohkaistu ainoastaan Exhibition Mode seitsemän joukkueen kera. Palloilemaan päästään muun muassa Bayern Munichin, Juventuksen, As Roman, Brasilian sekä Ranskan leivissä. Pelaajat päästetään myös harjoittelemaan ja luomaan omia joukkuekokonaisuuksiaan MyClub-moodin pariin.

8. joulukuuta julkaistava PES 2016:n ilmaisversio päivittyy jatkossa kaikella julkaistavalla lisäsisällöllä.

Pelit
Alustat
Studiot
Julkaisijat
Lähteet