The Outer Worlds
Uutinen

Koronavirus jyllää Kiinassa: The Outer Worlds viivästyy, Switchit loppuvat kesken Japanissa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Kiinassa valloillaan oleva koronavirus näkyy jossain määrin myös pelimarkkinoilla.

The Outer Worldsin Switch-version julkaisija Private Division ilmoitti Twitterissä pelin viivästyvän juurikin koronaviruksen vuoksi. Käännöstyöstä vastaava Virtuos ei ehdi saamaan peliä valmiiksi maaliskuulle, vaan julkaisua on lykätty suosiolla jonnekin huhtikuun tienoille. Tarkka ilmestysmispäivä ilmoitetaan myöhemmin.

Samainen virus heittelee kapuloita rattaisiin myös Kiinassa tapahtuvaan Switch-tuotantoon. Tästä syystä esimerkiksi Japaniin ei saada normaalia määrää konsoleita, Joy-Coneja eikä muita lisälaitteita. Ei ole vielä suoraan tiedossa, näkyykö tämä jossain vaiheessa myös länsimaiden konsolimäärissä.

Toistaiseksi Kiinassa on menehtynyt koronavirukseen noin 560 ihmistä.

Alustat
Studiot
Julkaisijat
Lähteet