Cities Skylines
Uutinen

Kotimaisen Cities: Skylinesin menestykselle ei näy loppua – PC-myynnit huitelevat yli viidessä miljoonassa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Tampereella majaileva Colossal Order on ilmoittanut Cities: Skylinesin PC-version hulppeisiin määriin yltäneitä myyntilukuja.

Maaliskuussa 2015 julkaistu Cities: Skylines on kelvannut PC-pelaajille jo reilun viiden miljoonan kopion verran. Noin kolmessa vuodessa kasaantuneihin myyntilukuihin ei sisälly konsolipainokset, jotka ovat myös herättäneet pelaajakansassa pöhinää kiitettävään malliin. Xbox One -versio on laajentamassa huhtikuussa reviiriään aina kuukausimaksullisen Xbox Game Pass -palvelun valikoimiin saakka.

Colossal Order jakaa merkkipaalunsa kunniaksi pelaajille maksutonta lisäsisältöä. Paradoxin julkaiseman Surviving Mars -selviytymispelin ympärillä pyörivään lisäsälään lukeutuu muun muassa uusi rakennus, astronautti sekä Official Mars Radio -radiokanava. Lisätietoja voi lukea julkaisija Paradoxin tiedotteesta, täältä.

Cities: Skylinesin pariin päästään tätä nykyä niin PC:llä, PlayStation 4:llä kuin Xbox Onellakin.