L.A. Noire Remastered
Uutinen

L.A. Noiren ehostettu versio esittäytyy uudella trailerilla koko 4K-komeudessaan

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Rockstarin L.A. Noire -uusioversio on saanut tuoreen trailerimaistiaisen.

Vuonna 2011 PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle ilmestynyt L.A. Noire saa uuden ja tehokkaamaan raudan myötä muun muassa paranneltuja valaistus- ja pilviefektejä, aiempaa elokuvallisempia kuvakulmia sekä luonnollisesti 1080p-resoluution. Switch-painos sisältää liiketunnistukseen perustuvan Joy-Con-ohjauksen HD Rumble -tärinäefekteineen. Kaikkien kolmen version kylkiäisiksi on niputettu kaikki aiemmin julkaistu lisäsisältö. HTC Viven omistajat taas pääsevät vartavasten VR-laitteille räätälöityjen seitsemän eri tehtävän pariin.

Noir-henkisessä L.A. Noire -dekkariseikkailussa seuraillaan koppalakkina pakertavan Cole Phelpsin edesottamuksia 1940-luvun lopun Los Angelesissa. Peli herätti aikoinaan huomiota näyttävillä kasvoanimaatioilla, joita hyödynnetäänkin erityisesti kinkkisissä kuulustelukohtauksissa.

Sittemmin kuopatun Team Bondi -studion kehittämä L.A. Noire julkaistaan kaikille neljälle alustalle marraskuun 14. päivänä.