Uutinen

Lepakkomies tarjoilee pelejään edullisesti kauppapaikalla

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Xbox Liven kauppapaikalla on viime viikkoina käynyt myllerrys kun useat pelit saavat kevään kunniaksi alennettuja hintalappuja. Tällä kertaa tarjousvuoroon ovat päätyneet Batman-aiheiset pelit.

Kauppapaikalta lohkeavat kiitettävään viiden euron hintaan esimerkiksi Rocksteadyn Arkham-saagan kaksi ensimmäistä peliä Arkham Asylum sekä Arkham City. Arkham Origins osallistuu hintakarkeloihin poikkeuksellisen edukkailla ladattavilla lisäsisällöillä. Traveller’s Talesin legomainen näkemys Batmanista irtoaa vajaalla seitsemällä eurolla, kun taas Gotham City Impostorsin hinta on painettu alle neljän euron.

Batman-tarjoukset ovat kultajäsenten ulottuvilla huhtikuun 21. päivään saakka. Täydellinen lista kampanjaan osallistuvista tarjoustuotteista löytyy lähdelinkin takaa.
Antelias Batman tarjoilee pelejään edullisesti kauppapaikalla