Uutinen

Liikkuvaa kuvaa Xbox 360:n Titanfallista

Jaakko Herranen
Julkaisija Electronic Arts on ollut toistaiseksi hipihiljaa piakkoin saapuvasta Titanfallin Xbox 360 -versiosta. Nyt pelin käsiinsä saanut Twitch-käyttäjä CityFlex näyttää, kuinka titaanit rullaavat vanhalla konsoliraudalla.

Epäilykset siitä, että Titanfallin Xbox 360 -painos jäisi suuresti isoveljensä varjoon voi heittää oitis romukoppaan. Videon perusteella peli rullaa varsin nätisti ruudunpäivityksen jäädessä luonnollisesti uuden konsoliraudan varjoon. Sisällöltään Xbox 360:n Titanfall on identtinen menestykseksi muodostuneeseen isoveljeensä nähden.





Xbox 360:n Titanfall oli alun perin tarkoitus julkaista samaan aikaan maaliskuisen Xbox One -version kanssa Viivästysten jälkeen peli saapuu kauppoihin Pohjois-Amerikassa 8. huhtikuuta, Euroopassa pari päivää myöhemmin, 10. päivä. Peliä kehittää Bluepoint Games.
Luukku 7: Joitain pelejä, joltain vuodelta
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.