The Mandalorian
Uutinen

The Mandalorian palaa toiselle kaudelleen lokakuussa – myös Marvel-sarjojen julkaisuajat tarkentuivat

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Disney on tarkentanut muutaman jättisarjansa julkaisuajankohtia Disney+-palvelussa.

Kuluvan vuoden ensimmäinen isomman luokan lisäys on Marvelin The Falcon and the Winter Soldier, joka nähdään linjoilla elokuussa. Lokakuussa loikataan takaisin The Mandalorianin maailmaan, kun taas joulukuussa palveluun pärähtää sitcomeista ja eri aikakausista ammentava WandaVision.

Samassa yhteydessä paljastettiin, että suurella hypellä julkaistu suoratoistopalvelu on onnistunut haalimaan jo 28,6 miljoonaa asiakasta, mitä voisi pitää kiitettävänä tuloksena.

Suomessa Disney+ julkaistaan kesän mittaan, tarkka päivä ei ole toistaiseksi tiedossa.

Lähteet