Marvel's midnight suns nosto
Uutinen

Marvel's Midnight Suns julkaistaan vanhalle konsoliraudalle ensi viikolla – Switch-versio peruttiin yllättäen

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Marvel's Midnight Sunsin pariin päästään ensi viikolla myös astetta vanhemmalla konsoliraudalla – ei kuitenkaan Switchillä.

Vuoden lopussa PC:lle, Xbox Series S|X:lle ja PlayStation 5:lle ilmestynyt korttimäiske skippasi julkaisunsa aikaan Xbox Onen ja PlayStation 4:n, Switch-versiosta puhumattakaan. Nyt menneen sukupolven Xbox- ja PlayStation-konsoleilla pelaavat pääsevät Midnight Sunsin pariin toukokuun 11. päivä. Switch-versio sen sijaan on päätetty yllättäen peruuttaa ilman sen suurempia selittelyjä aiheen tiimoilta.

Samassa yhteydessä toukokuun 11. päivä julkaistaan myös Blood Storm -laajennus, joka tuo pelattavaksi Stormin ja tälle pyhitetyn tarinan. Lisätietoja julkaisija 2K:n tiedotteesta, täältä.

Tommi Viitasen kynäilemän Marvel's Midnight Suns -arvostelun voi lukea täältä.