Uutinen

Mighty No. 9 matkaa myös uuden sukupolven konsoleille

Jaakko Herranen
Kultaisella 80-luvulla startanneen Mega Man -sarjan luoja Keiji Inafune työstää paraikaa Kickstarterin turvin uutta henkistä jatko-osaa suosikkisarjalleen.

Mighty No. 9 on saavuttanut joukkorahoituksella uuden virstanpylvään ja peli onkin saapumassa nyt myös Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle. Keiji Inafunen uusin hengentuotos seurailee hyvinkin vahvasti Mega Manin jalanjälkiä tarjoten haastavaa kaksiulotteista räiskintäseikkailua.

Toistaiseksi Mighty No. 9:n Kickstarter-rahankeruu tahkoaa rahaa kuin häkä ja peli onkin näillä näkymin saapumassa PC:lle, Linuxille, Xbox 360:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle ja 4:lle sekä Wii U:lle. Myös Vita sekä 3DS -versiot vaikuttavat hyvin suurella todennäköisyydellä toteutuvan.

Pelin hyvin varhaisesta ja näinollen keskeneräisestä versiosta julkaistiin lyhyt videopätkä.



Mighty No. 9:n on määrä saapua vuoden 2015 aikana.
Mega Manin henkinen jatko-osa myös uudelle sukupolvelle
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.