Uutinen

Mirror's Edge 2 nähtäneen jo ensi vuoden alussa

Jaakko Herranen
Electronic Arts on julkistanut mielenkiintoista tietoa eilen julkaisemassaan talouskatsauksessa. Kyseisen raportin mukaan odotettu Mirror's Edge 2 nähtäisiin jo ensi vuoden alkupuolella.

Suunnitelman mukaan Mirror's Edge 2 olisi kaupoissa ensi vuoden tammi-maaliskuun väliin sijoittuvalla jaksolla. Vielä julkistamaton Need for Speed -peli taas nähtäisiin jo kuluvan vuoden lopussa.  Kyseisen katsauksen ajankohdat ei ole vielä kiveen kirjoitettuja ja myöhästymiset ovat enemmän kuin mahdollisia.

PC:lle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle ilmestyvän Mirror's Edge 2:n parissa pakertaa ruotsalainen DICE. Sama studio työstää paraikaa täyttä häkää loppuvuodesta nähtävää Star Wars: Battlefrontia.



Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.