Monster Hunter Stories
Uutinen

Monster Hunter Storiesin länsijulkaisusta muistutetaan uudella trailerilla – myös demo päivättiin

Olli Ouninkorpi

Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.

Nintendo julkaisi tänään uuden trailerin käsikonsolilleen tulevasta Monster Hunter Stories -roolipelistä.

Samalla paljastettiin, että seikkailun testiversio saapuu ladattavaksi 10. elokuuta. Demon tallennuksen voi halutessaan siirtää kokoversioon.

Hirviöiden lahtaamisen lisäksi pelaaja pääsee kokoamaan olioista taistelujoukon myös omalle puolelleen. Mittelöt käydään vuoropohjaisesti ensimmäistä kertaa sarjan historiassa.

Viime vuoden lokakuussa Japanissa julkaistun pelin länsiversio ilmestyy 3DS:lle 8. syyskuuta.

Alustat
Studiot
Julkaisijat