Moons of Madness logo
Uutinen

Moons of Madness vie Lovecraft-henkisen kauhun Marsin kamaralle

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Norjalainen Rock Pocket Games on paljastanut Moons of Madness -kauhupelinsä.

Aina Marsiin saakka loikkaava kauhuseikkailu ottaa kuuleman mukaan vaikutteensa Lovecraftin kauhutuotoksista. Astetta realistisempaa tiedenäkökulmaa taas haeskellaan NASA:n ja SpaceX:n tutkimustuloksista. Psykologinen kauhuelementti näyttelee seikkailussa tärkeää roolia, sillä esimerkiksi päähenkilö Shane Newehartin hallusinaatiot nousevat matkan varrella olennaiseksi osaksi tarinakehystä. Uudenkarhea julkistustraileri antaa roimasti osviittaa kauhuseikkailun ahdistavasta tunnelmasta.

Moons of Madnessia on lupailtu näytille elokuun lopussa järjestettäville Gamescom-messuille. Peli julkaistaan ensi vuoden aikana PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.

Moons of Madness
Moons of Madness
Moons of Madness
Moons of Madness
Moons of Madness
Moons of Madness
Moons of Madness
Moons of Madness