Nintendo Switch OLED
Uutinen

Nintendon seuraavan sukupolven konsolin huhuillaan ilmestyvän ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Useammatkin lähteet ovat saaneet vihiä Nintendon seuraavan sukupolven pelilaitteesta.

VGC:n mukaan Switchin seuraajan kehittäjäversioita on jo välitetty kolmannen osapuolen pelistudioille. Samaisten lähteiden mukaan edelleen kannettava ja fyysisiä pelikortteja hyödyntävä masiina sisältäisi kehityskustannusten vähentämiseksi LCD-näytön OLEDin sijaan.

Julkaisua on kuuleman mukaan suunniteltu ensi vuoden toiselle puoliskolle ja tavoitteena on saada laitetta kauppojen hyllyille tarpeeksi vastaamaan kysyntään – toisin kuin PlayStation 5:n ja Xbox Series X:n tapauksessa. Nintendo itse ei ole vielä kertonut tulevasta konsolistaan mitään virallisia yksityiskohtia, joten kaikki on siis edelleen pelkkiä huhupuheita.

Alkuperäinen Nintendo Switch julkaistiin vuonna 2017, myöhemmin varsin suosittu tuoteperhe on kasvanut vielä Lite- ja OLED-malleilla.

Alustat
Julkaisijat
Lähteet

2024 jälkimmäinen puolisko sopii hyvin yhteen sen kanssa, että 2022 syyskuussa ilmestynyttä Splatoon 3 peliä tuetaan aktiivisesti kaksi vuotta julkaisun jälkeen.