The Witcher Geralt
Uutinen

Noituri mukaan Soul Caliburiin

Senja Littman

The Witcherin virallinen Twitter-tili on vihdoin paljastanut, missä pelissä Geralt of Rivia tullaan seuraavaksi näkemään.

Kuten monet jo arvasivatkin, kyseessä on Bandai Namcon tuleva taistelupeli Soul Calibur VI. Geralt liittyy peliin pelattavaksi hahmoksi, ja noitureiden kotikolosta Kaer Morhenista tehdään uusi kenttä. Geraltin kerrotaan taistelevan samalla tavalla kuin The Witcher -peleissä, käyttäen aseenaan miekkoja ja taikoja.

Soul Calibur VI julkaistaan myöhemmin tänä vuonna PlayStation 4:lle, XBox Onelle ja PC:lle.

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin.