Hogwarts Legacy
Uutinen

Odotettua Hogwarts Legacya fiilistellään uudella trailerilla

Santtu Honkanen

Helsinkiläinen puutarhuri ja hortonomiopiskelija, jonka elämä aina toisinaan pyörii vähän liiaksikin kasvien ja vihreän ympärillä. Sopivaa vastapainoa tuo läpi elämän jatkunut peliharrastus. KonsoliFINillä Santtu aloitti peliuutisten kirjoittajana tammikuussa 2023. Eniten innostusta aiheuttaa tarinavetoiset seikkailut, fantasiaroolipelit ja kauhupelit jotka nostavat karvat pystyyn. Paras peli ikinä on Red Dead Redemption.

Hogwarts Legacy on saanut uuden elokuvallisen trailerin.

Päälle minuutin mittaisella videolla päästään näkemään itse Tylypahkan linnan lisäksi myös näyttäviä taikoja, pelaajan opiskelutovereina olevia velhoja ja noitia, sekä erilaisia taikaotuksia. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Tuleva velhoseikkailu on viime aikoina keikkunut useiden listojen kärjessä. Jo muutama viikko ennen julkaisuaan se on tällä hetkellä Yhdysvalloissa Steamin ennakkotilatuin peli. Amazon-verkkokaupassa PlayStation 5- ja Xbox-versiot ovat myös myyntiykkösinä.

Hogwarts Legacy julkaistaan 10. helmikuuta PC:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Series S|X:lle. Aiempien konsolisukupolvien julkaisut tapahtuvat myöhemmin: PlayStation 4- ja Xbox One -versiot saapuvat 4. huhtikuuta, kun taas Nintendo Switchillä päästään pelaamaan 25. heinäkuuta.