Overwatch
Uutinen

Overwatch saavutti 35 miljoonan pelaajan rajapyykin

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Sankariräiskintä Overwatch on saavuttanut 35 miljoonan pelaajan rajapyykin, kertoo kehittäjä Blizzard Twitterissä.

Syystäkin lukemia hehkutellut Blizzard on luonnollisesti hyvin tyytyväinen hulppeista pelaajamääristä. Luvut ovat kasvaneet tasaisesti sitten puolentoista vuoden takaisen julkaisun, eikä suurta kyllästymistä ole ainakaan toistaiseksi havaittavissa. Muistettakoon toki, että kyseessä on Overwatchia kokeilleet pelaajat, ei suinkaan pelikopion ostaneet käyttäjät.

Overwatchissa vietetään paraikaa Halloween Terror 2017 -tapahtumaa, jonka myötä niin hahmot kuin taistelutantereetkin ovat saaneet teemaa mukailevia kuoseja. Tapahtuma jatkuu marraskuun 1. päivään saakka.