Uutinen

Pac-Man siirtyy kolmeen ulottuvuuteen

Jaakko Herranen
Kaikkien tuntema pillerinpopsija rupeaa tulevana syksynä tasoloikkasankariksi pelissä Pac-Man and the Ghostly Adventures.

Pac-Man and the Ghostly Adventures sijoittuu kovin värikylläiseen kolmiulotteiseen maailmaan, joka antanee oivat puitteet tasohyppelyseikkailulle. Peli pohjautuu animaatiosarjaan, joka saa ensi-iltansa Disney XD -kanavalla kuluvan vuoden aikana.

Vaikka keltainen palleromme onkin päässyt eroon pillereiden napsimisesta, näyttäisi ruokahalu olevan edelleen tallella.



Pac-Man and the Ghostly Adventures julkaistaan tulevan syksyn aikana Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, Wii U:lle sekä PC:lle. Myös 3DS saa pelistä oman vanhan koulukunnan versionsa.
Pac-Man siirtyy kolmeen ulottuvuuteen
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Ai kauhia. Jo tuon trailerin aikana alkoi jurppimaan tuo koko ajan toistuva rouskutusääni.

Joo kyllähän tuo puistatuksia herätti jo yleisellä olemuksellaan tuo peli. No, perheen pienimmille.