THQ Nordic
Uutinen

Päivämäärä kalenteriin: THQ Nordic esittelee tulevia pelejään elokuun Digital Showcase -tapahtumassa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

THQ Nordic kehottaa merkkaamaan kalentereihin Digital Showcase -tapahtumansa elokuulle ajoittuvan päivämäärän.

Vaikka E3-messut peruttiinkin tältä vuodelta, esittelevät julkaisijat tulevia nimikkeitään omissa erikoislähetyksissään. Nyt joukkoon liittyy THQ Nordic, jonka hypetrailerilla nähdään vilauksia julkaisijan tuotoksista Spongebob Squarepants: The Cosmic Shakesta Outcast 2:een – yhdenkään näistä ei ole toki vielä vahvistettu olevan mukana lähetyksessä.

Viime aikaisilla studiokaupoilla suoranaiseksi julkaisijaisijajätiksi kasvanut THQ Nordic omistaa tätä nykyä muun muassa Gunfire Gamesin, Piranha Bytesin sekä FlatOut- ja Wreckfest-pelit tehtailleen kotimaisen Bugbear Entertainmentin.

Digital Showcase pidetään elokuun 12. päivä kello 22:00 Suomen aikaa.

Julkaisijat
Lähteet