nes-mini.jpg
Uutinen

Pikkuruinen konsoli NES Classic Mini palaa kauppojen hyllyille kesällä

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin. 

Nintendolla on iloisia uutisia heille, jotka eivät ole vielä onnistuneet nappaamaan itselleen himoittua NES Classic Miniä.

Pitkiä jonoja ja raivokohtauksia aiheuttanut minikonsoli tekee paluun kauppoihin tänä kesänä, 29. kesäkuuta. Nintendo on luvannut kasvattaa fanien suosiman laitteen tuotantoa, ja tällä kertaa sitä pitäisi riittää kaikille halukkaille.

Minikokoinen NES-pelikonsoli sisältää 30 esiasennettua klassikkoa kuten esimerkiksi The Legend of Zeldan, Donkey Kongin sekä Metroidin.

Alustat
Julkaisijat
Lähteet