The Wolf Among Us 2
Uutinen

Pitkään odoteltu The Wolf Among Us 2 ei ehdi valmiiksi vielä tänä vuonna

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

The Wolf Among Us 2 ei ehdi valmiiksi vielä kuluvan vuoden aikana, kertoo Telltale.

Alkuperäinen The Wolf Among Us julkaistiin episodimuodossa vuonna 2013 ja jatko-osaa onkin saatu siis odotella jo kymmenisen vuotta. Matkan varrelle mahtuu muun muassa Telltale Gamesin käyminen konkurssin partaalla, sittemmin firman jälleenrakennus ja maailmanlaajuinen koronapandemia.

Telltalen toimitusjohtaja Jamie Ottilie kertoo, että projekti olisi kenties mahdollista rutistaa kasaan tänä vuonna, mutta aikaa halutaan sen sijaan käyttää reilusti pelaajien korkeiden odotusten saavuttamiseksi. The Wolf Among Us 2 on ollut työn alla vuodesta 2020 saakka eikä uutta julkaisupäivää tällä haavaa kerrottu.

The Wolf Among Us 2 julkaistaan PC:lle, Maxille sekä PlayStation- ja Xbox-konsoleille.