PS5, PlayStation 5, konsoli ja Dualsense-ohjain
Uutinen

PlayStation 5 -konsolia on myyty yli 61 miljoonaa kappaletta

Tarja Porkka-Kontturi

Puusepän töistä pelialalle luikahtanut kulttuurituottaja ja yrittäjä, jonka työssä korostuvat liiketoiminnan kehittäminen, saavutettavuus sekä yhteisöjen rakentaminen ja niiden kanssa työskentely.

PlayStation 5 on nyt saavuttanut 61,7 miljoonan myydyn yksikön rajan, vaikkakin viimeisen kolmen kuukauden jakso on ollut suhteellisen hiljainen.

PS5:n myynti on yltänyt muheviin kokonaislukemiin. Sonyn tilivuoden 2024 ensimmäisen vuosineljänneksen (huhtikuun 1. päivän ja kesäkuun 30. päivän välinen ajanjakso) laitemyynti on laskenut edellisvuodesta, mutta liikevoitto on nousussa. PS5-konsoleita myytiin 2,4 miljoonaa kappaletta eli lähes miljoona vähemmän kuin viime vuonna samaisella aikavälillä.

Sony perustelee kokonaiskasvua edellisvuoteen verrattuna valuuttakurssien vaikutuksella, ensimmäisen osapuolen peliohjelmistojen ja verkkopalvelujen, lähinnä PlayStation Plus -palvelun myynnin, kasvulla. Ensimmäisen vuosineljänneksen digitaalisten latausten osuus oli 80 prosenttia, kun taasen vuonna 2023 se oli keskimäärin 70 prosenttia.

Kuva
PS Plus

Lähteet