PS Wrap Up
Uutinen

PlayStation Wrap-Up 2023 niputtaa päättyvän vuoden pelaamisesi samaan paikkaan

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Sony on julkaissut tuttuun tyyliinsä kätevän mahdollisuuden muistella päättyvän vuoden PlayStation-pelaamista.

Recap-henkisessä palvelussa pääsee tutkailemaan muun muassa vuoden ensimmäisen pelin, TOP 5 -nimikkeisiin käytetyt pelitunnit ja saavutukset sekä eniten tahkotun genren – niitä pelatuimpia teoksia voi selata myös kuukausittaisessa näkymässä. Kirsikkana kakun päällä tietysti se, kuinka ison siivun elämästäsi oletkaan käyttänyt tänä vuonna peliohjain kädessä ah niin lokoisasti sohvalla istuen. Uutisen lopussa muutamia tilastoja allekirjoittaneen pelailuista.

PlayStation Wrap-Up 2023 -koonnin pääsee tekemään PlayStation-tilille kirjautumalla, täällä.

Kuva
PS Wrapup

Kuva
PS Wrapup 2

Kuva
PS Wrapup

Alustat
Lähteet