Pokémon GO
Uutinen

Pokémon GO päivittyi uuden ominaisuuden kera – seikkailut tallentuvat nyt aiempaa tehokkaammin

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Edelleen kiitettävästi porskuttava Pokémon GO saa uuden, pelaajan liikkeiden seuraamiseen keskittyvän ominaisuuden.

Adventure Sync -ominaisuus muuntaa kävellyt kilometrit pelin sisäisiksi palkinnoiksi, vaikka sovellus rullaisi puhelimessa ainoastaan taustalla. Näin ollen munien hautominen ja buddy-karkkien keräileminen onnistuu aavistuksen aiempaa vaivattomammin. Lisäksi tiettyjen viikottaisten rajapyykkien saavuttamisesta palkitaan muillakin pienillä palkinnoilla. Adventure Sync hyödyntää toiminnassaan Google Fitiä ja Apple Healthia.

Pokémon GO elää ja voi hyvin noin muutoinkin. 3. marraskuuta tarjolle heitetään Gengar-monneja Special Raid Challenge -haasteessa. Samaisen kuun 10. päivä taas vietetään Cyndaquilin ympärillä pyörivää Community Day -tapahtumaa.

Nianticin kehittämä Pokémon GO on saatavilla Android- ja iOS-laitteille.

Pelit
Alustat
Studiot
Julkaisijat