Uutinen

Puolen tunnin siivu MGS V: The Phantom Pain -pelikuvaa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Puolen tunnin Metal Gear Solid V: The Phantom Pain -pelikuvavideo tarjoilee silmäyksen lukuisiin uusiin pelillisiin ominaisuuksiin.

Snaken bioninen käsi taipuu muiden käyttötarkoitusten ohella esimerkiksi kauko-ohjattavaksi ohjukseksi. Käsi sisältää myös kaikuluotaimen, jolla Snake voi havaita vihulaisten olinpaikat. Uusista jipoista mainittakoon jo tutuksi tulleen pahvilaatikon hyödyntäminen vaikkapa mäenlaskussa.

Videolta on nähtävissä pelin tarjoama valinnanvapaus tehtävien suorittamisen suhteen. Simppelin salamurhamission voi hoitaa huomaamattomaan tyyliin tarkka-ampujan avustuksella, raakaa voimaa käyttäen, helikopterin avulla ilmasta käsin tai varustamalla tavallinen rivisotilas C4-räjähteellä.



Metal Gear Solid V: The Phantom Pain nähdään syyskuun 1. päivä Xbox 360:llä, Xbox Onella, PlayStation 3:lla sekä PlayStation 4:llä. PC-versio seuraa konsoleiden perässä.

Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
Puolen tunnin siivu MGS V: The Phantom Pain -pelikuvaa
Lähteet