Live Gold
Uutinen

Raivokas palaute teki tehtävänsä: Microsoft perui Xbox Live Gold -jäsenyyden hinnankorotuksen

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Microsoft on päättänyt perua pari päivää sitten uutisoidun Xbox Live -kultajäsenyyden hinnankorotuksen.

Microsoft ilmoitti aiemmin Live Gold -hintojen kohoavan ainakin kuukauden ja kolmen kuukauden jäsenyyksien osalta, mikä taas aiheutti pelaajissa raivokkaita vastalauseita. Microsoft on päivittänyt aiempaa tiedotettaan myöntämällä pettäneensä pelaajien odotukset uuden hinnoittelun osalta – siispä hinnat pysyvät jatkossa samoina kuin aiemminkin. Suomessa Live Gold kustantaa 6,99 euroa kuukaudessa tai vaihtoehtoisesti 19,99 euroa neljännesvuodelta.

Tämän lisäksi Fortniten ja Apex Legendsin kaltaisten free-to-play-pelien tahkoaminen ei vaadi tulevaisuudessa enää erikseen kultajäsenyyttä, kunhan muutos saadaan kunnialla käyttöön.

Microsoftin alkuperäisen tiedotteen ja siihen julkaistun päivityksen voi lukea Xboxin uutissivulta, täältä.

Lisää aiheesta: