Resident Evil 2 -lautapeli
Uutinen

Resident Evil 2 -lautapeli ylitti kaikki odotukset Kickstarterissa

Alustat
Lähteet
Esa Linna

Steamforged Games ilmoitti kehittävänsä Resident Evil 2:sta lautapeliversion, jos fanien kiinnostus heräisi Kickstarter-yhteisörahoituspalvelussa reilun 180 000 euron verran. Maanantaina käynnistetty kampanja ylitti tavoitteen vain kahdessa päivässä – kaksinkertaisesti. Kirjoitushetkellä keräyssumma oli jo yli 460 000 euroa.

Resident Evil 2: The Board Game muuttaa PlayStationilla alunperin nähdyn pelin 20-tuntiseksi lautapelikokemukseksi. Vaikeustasosta kertoo pelin loppuminen, jos yksikään tiimin jäsenistä kuolee. Kaikki rahallisesti tukeneet saavat pelin lisäksi laajennusosan ja Leon S. Kennedyn minifiguurin. Lisäksi tarjolla on rahaa vastaan hulppeampiakin lisäosia, kuten alkuperäisen pelin taidetta mukaileva Retro Pack.

Resident Evil 2: The Board Game ilmestyy syyskuussa 2018.

Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.