Uutinen

Road Rashin jatkosta vihjaillaan

Jaakko Herranen
Aikoinaan Segan Mega Drive -konsolille ilmestynyt Road Rash saa mahdollisesti jatkoa vieläpä alkuperäiset osat tehneen Dan Geislerin toimesta.

Geisler avasi sanaisen arkkunsa aiheesta verkkoyhteisö Redditin ketjussa, jossa eläteltiin toiveita Road Rash -sarjan jatko-osasta. Geisler kertoo palaneensa loppuun 1995 ilmestyneen Road Rash 3: Tour de Force -pelin jälkeen ja tarvineensa 20 vuotta aikaa ajatukselle pelisarjan uudelleenlämmittelystä. Road Rashin oikeudet kuuluvat tällä hetkellä sen julkaisijalle Electronic Artsille. Geisler kuitenkin väläyttää mahdollisuutta haalia oikeudet itselleen ja aloittaa uuden pelin kehitys ajan hengen mukaisesti joukkorahoitteisena.

Road Rash -sarja tarjosi vauhdikasta ja väkivaltaista moottoripyöräilyä laittomissa kisoissa ympäri maapalloa. Kolme ensimmäistä osaa ilmestyivät Sega Mega Drivelle, mutta osansa saivat myös lukuisat muut konsolit. Viimeisin osa Road Rash: Jail Break ilmestyi ensimmäiselle PlayStationille viime vuosituhannen puolella, vuonna 1999.
Road Rashille mahdollisesti jatkoa
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Hahhaa! Oon pelannut originaalia aikoinaan ja varsin mesevähän se aikoinaan oli. Amiga 500 taisi olla silloinen kone jolle tuo ainakin tuli? Kaverilla ko. peli sai railakasta kyytiä.

Mahto tulla likimain kaikille koneille mitä kuvitella saattaa. Ite tahkosin Mega Drivellä ja ehkä Amiga 500:lla. Suhteellisen kauniit muistot tästä jäi!