The Sims joulu.jpg
Uutinen

Sääennuste lupaa lumisadetta – The Sims 4 saa pian Vuodenajat-lisäosan

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin. 

Tähän asti The Sims 4:n maailmassa on vallinnut pitkä kuuma kesä, mutta pian säähän tulee huomattava muutos.

Luvassa on neljä vuodenaikaa täynnä erilaisia puuhia. Talven tullen luistellaan, keväällä lempi leiskahtaa ja kesällä vietetään megalomaanisia pippaloita uima-altaan äärellä.

Mukana matkassa ovat myös monenlaiset juhlapyhät. Vanhojen tuttujen pyhäpäivien lisäksi pelaajat voivat itse luoda mitä ihmeellisempiä perinteitä perheilleen.

Kaiken kukkuraksi lisäosa sisältää kaksi uutta ammattia: kasvitieteilijän ja kukkasitojan.

The Sims 4 Vuodenajat julkaistaan PC:lle sekä Macille 22. kesäkuuta 2018 ja se kustantaa 39,99 euroa. Pelatakseen lisäosaa täytyy omistaa peruspeli sekä kaikki päivitykset.

Pelit
Alustat
Studiot
Julkaisijat
Lähteet