Uutinen

Skydrive rullaa myös Xbox Onella

Jaakko Herranen
Microsoftin jo ennestään tuttu pilvipalvelu Skydrive saapuu luonnollisesti myös Xbox Onelle. Microsoftin Jeff Henshman esittelee uudella videolla Skydriven toimintaa.

Henshawn puheiden ja toiminnan perusteella Xbox One ja Skydrive jutustelevat keskenään varsin vaivattomasti. Kaikki käyttäjän Skydriveen lataamat videot ja kuvat ovat suoraan tutkailtavissa myös suurelta ruudulta Xbox Onen kautta. Konsoli luo myös lennosta diashown tyylikkäine efekteineen. Käyttäjä voi asettaa kuviaan näytille myös ystävilleen. Skydriven selaaminen luonnistuu niin äänikomennoin, elein kuin ohjaimellakin.



Skydrive on käytettävissä Xbox Onen julkaisuhetkestä lähtien. Konsoli saapuu kauppoihin Amerikassa ja suuressa osassa Eurooppaa 22. päivä marraskuuta. Suomeen konsoli saapuu toisen julkaisuaallon yhteydessä ensi vuoden alkupuolella.
Skydrive rullaa myös Xbox Onella
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.