Smite
Uutinen

Smite julkaistaan PlayStation 4:lle ensi viikolla

Niklas Isberg

Niklas liittyi Konsolifinin kaartiin vuonna 2014 arvostelijana, mutta on ehtinyt puuhailemaan niiden lisäksi uutisia ja artikkeleita. Vääntelee myös grafiikkaa työkseen ja omaksi ilokseen. Vapaa-aika kuluu lukuisten harrastusten parissa, mutta laadukkaat televisiosarjat, huonot leffat sekä videopelit vievät eniten aikaa. Retropelit ovat lähellä sydäntä, vaikka yhtään retrokonetta ei löydykään talosta. Niklas haikailee menetettyä nuoruuttaan ja myytyä Sega Megadriveaan.

Hi-Rez Gamesin areenataistelupeli Smite on ollut testin alaisena jo hetken aikaa PlayStation 4:llä ja on nyt siirtymässä pois beetavaiheesta. Alunperin vuonna 2014 julkaistu mittelö on kolmannesta persoonasta kuvattu MOBA, jossa ohjastetaan tarunomaisia jumalia. Vihollisia pistetään nippuun legendaarisilla aseilla ja jumalaisilla taidoilla.

Tuottaja Andy Anderson sanoi blogissaan lopullisen pelin ruudunpäivitysnopeuden yltävän 60:n ja sisältävän 5vs5 Clash- sekä Siege-muodot. PlayStation 4:n Smitessa nähdään myös neljä uutta jumalaa, joiden jälkeen olentoja on yhteensä 75.

PC:llä ja Xbox Onella nähty MOBA julkaistaan 31. toukokuuta myös Sonyn konsolille.

Pelit
Studiot
Käsitellyt henkilöt
Lähteet