Sonic Roll
Uutinen

Sonic Roll -lautapeli julkistettiin tammikuulle 2024

Jaakko Herranen

Sonic Roll -lautapeli päästää pelaajansa tuttujen hahmojen ohjaksiin tammikuussa 2024.

Sonic Roll soveltuu maksimissaan neljälle pelaajalle, joskin yksinäiset sudet – vai pitäisikö sanoa siilit – voivat tahkota peliä myös aivan itsekseen. Tavoitteena on Sonicin, Tailsin, Amyn tai Knucklesin roolissa selvittää pahisrobottien kansoittamia kenttiä ja pysäyttää lopulta itse Tohtori Ivo "Eggman" Robotnik. Pelin säännöt eivät ole sieltä aivan yksinkertaisimmasta päästä, sillä sen on kerrottu soveltuvan 14 vuotta täyttäneille.

Sonic Rollin kehittäjänä toimii aiemmin muun muassa Mega Man Adventures -lautapelin kehittänyt Kess Entertainment. Lisätietoja valmistajan tuotesivulta, täältä.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.