PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla
Uutinen

Sony aikoo myydä 20 miljoonaa PS4-konsolia vuodessa

Jyri Jokinen

Sony esitteli tilivuoden 2015 tulosjulkistuksessaan vakuuttavia konsolimyyntilukemia: yritys ilmoitti myyneensä huhtikuun 2015 – maaliskuun 2016 aikana yhteensä 17,7 miljoonaa PS4-konsolia.

Taloudellisesti peliosastolla menee muutenkin hyvin, liikevaihto oli noussut 1552 miljardiin jeniin edellisvuoden 1388:sta, ja liikevaihto oli lähes tuplautunut 48:sta lähes 89 miljardiin jeniin. PS4-konsoleita myytiin 2,9 miljoonaa kappaletta enemmän kuin edellisenä vuonna. Tulosta paransi konsolien valmistuskustannusten pieneneminen. Toisaalta sekä PS3-konsolien että -pelien myynti oli laskenut.

Kuva
Sonyn peliosaston tulos tilivuodelta 2015

Sony ei aio jäädä lepäämään laakereillaan, vaan suunnittelee kasvattavansa konsolimyyntiä vielä nykyisestä 20 miljoonaan kappaleeseen. Mielenkiintoisesti liikevaihdon ei odoteta kuitenkaan kasvavan samassa suhteessa, mikä tarkoittanee konsolien keskimyyntihinnan laskua. Voiko tämä tarkoittaa, että huhuttu PS4K-konsolimalli on kupla, että sitä ei myydä merkittävästi nykyistä kalliimmalla vai että sen myyntilukujen ei odoteta nousevan niin suuriksi, että ne pitäisivät keskihinnan edes nykyisellä tasolla?

Tarkemmat tulostiedot löytyvät Sonyn julkaisemasta kalvosarjasta.

Sonyn peliosaston tulos tilivuodelta 2015
Jyri Jokinen

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Hänet tunnetaan lähinnä KonsoliFIN Podcastin perustajajäsenenä ja sen ensimmäisenä juontajana, mitä virkaa hän hoiti yli sadan jakson ajan. Lisäksi Jyri on kirjoittanut lukuisia arvosteluja, blogikirjoituksia ja jokusen uutisen.