PlayStation Plus
Uutinen

Sonyn huhuillaan kehittävän Xbox Game Passin kaltaista pelipalvelua – julkaisua suunnitellaan ensi keväälle

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Bloombergin Jason Schreier huhuilee Sonyn tulevasta, hieman Xbox Game Passin kaltaisesta pelipalvelusta.

Bloombergin lähteiden mukaan Sony on aikeissa yhdistää samaisen tuotteen alle nykyiset PlayStation Now- ja PlayStation Plus -palvelut. Näistä viimeksi mainitun nimi säilytettäisiin Now-brändin saapuessa päätökseensä.

Tarjolle heitettäisiin kolme eri jäsenyystasoa, joista halvin vastaisi sisällöltään aikalailla nykyistä PS Plus -jäsenyyttä. Keskimmäinen taso päästäisi käyttäjät käsiksi PS4- ja PS5-pelikatalogiin, kalleimman jäsenyyden heittäen soppaan vielä laajennettuja demoja ja klassisia nimikkeitä vanhemmilta PlayStation-laitteilta.

Koodinimellä Spartacus kulkevan palvelun vihjaillaan saapuvan käyttäjien ulottuville kevään 2022 aikana. Sony ei ole vielä kertonut mitään virallista aiheen tiimoilta.

Alustat
Lähteet