Lies of P
Uutinen

Souls-henkinen Lies of P on myynyt yli miljoona kappaletta kuukaudessa

Santtu Honkanen

Helsinkiläinen puutarhuri ja hortonomiopiskelija, jonka elämä aina toisinaan pyörii vähän liiaksikin kasvien ja vihreän ympärillä. Sopivaa vastapainoa tuo läpi elämän jatkunut peliharrastus. KonsoliFINillä Santtu aloitti peliuutisten kirjoittajana tammikuussa 2023. Eniten innostusta aiheuttaa tarinavetoiset seikkailut, fantasiaroolipelit ja kauhupelit jotka nostavat karvat pystyyn. Paras peli ikinä on Red Dead Redemption.

Syyskuussa julkaistu Lies of P on ylittänyt miljoonan myydyn kappaleen rajan alle kuukausi julkaisunsa jälkeen.

Myyntiluvut sisältävät vain myydyt kopiot, eivätkä Game Pass -palvelun kautta tehtyjä latauksia. Souls-henkinen seikkailu on otettu pääosin hyvin vastaan pelaajien toimesta.

Lisäsisältöäkin on mahdollisesti luvassa tulevaisuudessa. Hiljattain julkaistussa tehtäväsuunnittelijan työpaikkailmoituksessa listattiin, että ladattava lisäsisältö on kehityksen alla.

Lies of P on saatavilla PC:lle sekä PlayStationin ja Xboxin konsoleille – myös Game Pass-palvelussa.

Kuva
Lies of P