Splatoon
Uutinen

Splatoon-manga saapuu nyt myös lännen markkinoille

Miia Lyyra


Gamertag: lyrtsi02   PSN: middie-    Nintendo Network ID: lyrtsi

Animen ja mangan julkaisuja tekevä VIZ Media on ilmoittanut, että se aikoo kääntää aikaisemmin Japanissa julkaistun Splatoon-aiheisen manga-sarjakuvan englanniksi länsimaisille markkinoille.

Tuotos saapuu luettavaksi vuoden lopussa. Julkaisusta ei ole kerrottu muuta infoa, joten innokkaimmat fanit joutuvat odottelemaan lisätietoja.

Sarjakuvan innoittajana toiminut Splatoon ilmestyi Nintendo Wii U:lle toukokuussa 2015. Kolmannen persoonan ammuntapelissä seikkailevat erilaiset hahmot, joidenka tehtävänä on levittää omaa väriään taisteluareenalle. Voittajoukkueeksi valikoituu se, kumpi onnistuu valtaamaan aluetta enemmän.

Sarjan toinen osa Splatoon 2 saapuu Nintendo Switchille 21. heinäkuuta.

Pelit
Studiot
Julkaisijat
Lähteet