Star Wars Squadrons
Uutinen

Star Wars: Squadrons päästää pelaajat legendaaristen lentoalusten ohjaimiin – ensitraileri ja ilmestymispäivä julki

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Electronic Arts paljasti nyt virallisesti jo aiemmin vuotaneen Star Wars: Squadrons -lentelypelinsä.

Aiemmin muun muassa Battlefront II:n kehitystyössä mukana olleen Motive Studiosin kehittämä Squadrons on kyllästetty nimensä mukaisesti eeppisillä avaruustaisteluilla. Mukana on niin yksinpelikampanja kuin PC:n, Xbox Onen sekä PlayStation 4:n välillä toimiva 5 vastaan 5 -moninpelikin. Tarina sijoittuu ajallisesti Episode IV – Return of the Jedin jälkimaininkeihin, joten tuttuja hahmojakin varmasti nähdään taistelujen lomassa – ensimmäisiä voi bongata jopa uutisen alareunaan upotetulta debyyttitrailerilta.

Star Wars: Squadrons julkaistaan lokakuun 2. päivä PC:lle (Origin, Steam, Epic Games), PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Mikäli taloudesta löytyy VR-visiiri, kannattaa se myös kaivella naftaliinista entistäkin autenttisemman räiskintäkokemuksen vuoksi.

Varsinaista pelikuvaa on lupailtu esiteltävän 19. kesäkuuta pidettävän EA Play -tapahtuman yhteydessä. Lisätietoja Electronic Artsin sivuilta, täältä.