Street Fighter V
Uutinen

Street Fighter V:n julkaisu ei sujunut ongelmitta

Alustat
Studiot
Julkaisijat
Käsitellyt henkilöt
Lähteet
Jaakko Herranen

Mätkintäpelien ystävien pitkään ja hartaasti odottama Street Fighter V saatiin tänään kauppoihin. Legendaarisen pelisarjan uusimman osan julkaisu on ollut toistaiseksi varsin kivikkoinen lukuisista beetatesteistä huolimatta

Pelaajat ympäri maailman ovat ilmoittelleet harmittavista verkkopuolen ongelmista. Välillä verkkokahinoihin ei pääse käsiksi lainkaan, ajoittain pelaajat putoilevat linjoilta omia aikojaan. Ongelmat ovat osoittautuneet sen verran laajoiksi, että apulaistuottaja Yoshinori Ono on joutunut pyytelemään Twitterissä julkisesti anteeksi pelinsä ankeaa alkutaivalta.

Verkkopuolen tökkiminen ei vaikuta paikalliseen moninpeliin saati yksinpelikampanjaan, joten pelaajat voivat häiriöistä huolimatta kahinoida normaaliin tapaan keskenään.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.