Wreckfest
Uutinen

Suomalainen autorymistely Wreckfest saapuu myös konsoleille

Jaakko Herranen

FlatOut-romuralleistaan tuttu Bugbear Entertainment aikoo tuoda tulevan Wreckfest-kaahailunsa myös konsoleille.

Pelin ohjaaja Janne Alanenpää on innoissaan mahdollisuudesta kääntää Wreckfest myös PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Miehen mukaan Bugbearin kunnianhimoiset visiot saadaan toteutettua sangen mallikkaasti myös konsoleilla.

Wreckfestin voi jo ennakkotilata pelin kotisivujen kautta. Tarjolle on heitetty useampia sisällöltään ja hinnaltaan poikkeavia paketteja.

Wreckfest julkaistaan PC:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle keväällä 2017. Rymistely löytyy jo Steamin Early Access -palvelusta, ja keskeneräinen versio matkaa ennen julkaisuaan myös Xbox Onen Game Preview -valikoimiin.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.