Uutinen

Tales from the Borderlands jatkuu maaliskuun aikana

Jaakko Herranen
Viime vuoden marraskuussa starttaillut Tales from the Borderlands on antanut odottaa toista episodiaan jo pidemmän aikaa. Kehittäjä Telltale Gamesin mukaan odotus päättyy maaliskuun aikana.

Lupaavasti käynnistyneen Tales from the Borderlandsin toinen episodi kantaa lisänimeä Atlas Mugged. Episodipeleihin erikoistunut Telltale julkaisi toisesta osasta myös tuoreen trailerin.



Lisää tietoa tarkemman julkaisupäivän tiimoilta saataneen piakkoin. Tales from the Borderlands Episode 2: Atlas Mugged nähdään PC:llä, PlayStation 3:lla, PlayStation 4:llä, Xbox 360:llä sekä Xbox Onella. Myös Android- sekä iOS -versiot ovat työn alla.
Tales from the Borderlands jatkuu kuluvan kuun aikana
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.