Pelimuseo
Uutinen

Tampereelle avattu Suomen pelimuseo vetää väkeä kiitettävään tahtiin

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Tammikuun alkupäivinä Tampereelle avattu Suomen pelimuseo on kerännyt vajaassa kuukaudessa kävijöitä kiitettävään tahtiin. Vapriikissa sijaitsevassa pelimuseossa on ehtinyt vierailla jo yli 10 000 innokasta vierailijaa.

Vilkkaimpina viikonloppuina kävijöitä on ollut peräti 500-700 per päivä. Alue ei ole päässyt liiemmin ruuhkautumaan kiireisimpinäkään päivinä, sen takaavat noin 60 eri omin käsin kokeiltavaa pelinimikettä. Vapriikin tutkijana toimivan Outi Penninkankaan mukaan se kaikista suosituin huone on pelihalli, jossa erityisen pelattuja ovat vanhat kunnon flipperit. Muut teemahuoneet on jaoteltu eri aikakausien mukaan.

Tampereen kaupungin, Mediamuseo Rupriikin, Pelikonepeijoonien sekä Tampereen yliopiston yhteistyössä toteuttama Suomen pelimuseo sai osan budjetistaan joukkorahoituskampanjalla vuonna 2015. Myös Tampereen kaupungin museopalvelut sekä Avoin Tampere -ohjelma toimivat projektissa rahoittajina.

Pelimuseo
Pelimuseo
Pelimuseo
Pelimuseo
Pelimuseo
Pelimuseo
Pelimuseo
Käsitellyt henkilöt