Beetlejuice
Uutinen

Tim Burtonin kasariklassikko Beetlejuice saa jatkoa – "The juice is loose", julistaa legendaarinen hahmo ensimmäisellä trailerilla

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Tim Burton palaa Beetlejuicen maailmaan vielä toistamiseen jatko-osan muodossa.

Vuonna 1988 ilmestynyt Beetlejuice oli sittemmin esimerkiksi Batman-elokuvia ohjaamaan päätyneen Tim Burtonin ensimmäisiä isoja hittejä. Jatko-osaa suunniteltiin jo vuosikymmeniä sitten, mutta moinen on jäänyt tuotantolimboon aina näihin päiviin saakka.

Jatko-osa Beetlejuice Beetlejuice tuo takaisin kuvioihin vinksahtaneen nimihahmon, tottahan toki Michael Keatonin tulkitsemana – tällä kertaa Monica Belluccin näyttelemän vaimonsa kera. Vanhoista tutuista mukana ovat ainakin Catherine O'Hara sekä Winona Ryder. Uusia tulokkaita puolestaan ovat Jenna Orteja, Willem Dafoe sekä Justin Theroux.

Beetlejuice Beetlejuicen ensi-ilta on näillä näkymin syyskuun 6. päivä, kuluvaa vuotta.