Tony Hawk's Pro Skater 5
Uutinen

Tony Hawk's Pro Skater 5 sai suuren päivityksen

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Ehkäpä vuoden parjatuin julkaisu Tony Hawk's Pro Skater 5 on saanut liki 8 gigatavun kokoisen päivityksen.

Täysin keskeneräisenä ja bugisena julkaistu Tony Hawk's Pro Skater 5 ei saanut hyväksyntää kriitikoilta saati pelaajilta. Klassisen rullalautailusarjan paluu sisälsi julkaisussaan valtavan määrän pelillisiä bugeja myös ulkoasun ollessa viime vuosikymmeneltä. Kehittäjä Robomodo lupailee korjailevansa päivityksellä niin pelimekaniikkoja kuin ankeaa graafista puoltakin. Mukaan on mahdutettu myös kaksi uutta aluetta lautailtavaksi.

THPS 5 julkaistiin lokakuun alussa PC:lle, Xbox 360:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle sekä PlayStation 4:lle.

 

Studiot
Julkaisijat
Käsitellyt henkilöt
Lähteet