Trials Rising
Uutinen

Trials Rising päristelee vielä pitkän aikaa julkaisun jälkeen – lisäsisältösuunnitelmat selvillä

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Redlynxillä on suuria suunnitelmia pian julkaistavan Trials Rising -päristelyn lisäsisällön suhteen.

Keskeisiin jatkosuunnitelmiin lukeutuu tätä nykyä varsin muodikas kausikortti, joka kantaa nimeä Trials Rising Expansion Pass. Kausikorttiin sisältyy peräti 55 uutta rataa, kaksi massiivista pelilaajennusta sekä kaksi pienempää, kuskeihin keskittyvää lisäpakettia.

Trials Rising Sixty Six vie pelaajan Yhdysvaltoihin Route 66:n maisemiin, kun taas Trials Crash and Sunburn loikkaa eteläiselle pallonpuoliskolle, aina Perun viidakoihin ja Etelänavan jäisiin maisemiin saakka. Kausikortti sisältyy pelin Gold-versioon, joskin päristelyn voi toki ostaa myös peruspainoksena. Redlynx-stdioilla kuvatun hassunhauskan esittelyvideon voi katsastaa uutisen lopusta.

Trials Rising julkaistaan 26. helmikuuta PC:lle, Switchille, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.