Tropico 6
Uutinen

Tropico 6 lykkääntyy ensi vuoteen – tuore traileri kertaa uudet ominaisuudet

Olli Ouninkorpi

Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.

Tropico 6 myöhästyy, ilmoitti Kalypso Media tänään.

PC-version uusi julkaisuikkuna on ensi vuoden tammikuussa, kun taas Xbox One- ja PlayStation 4 -painoksia joudutaan odottamaan kesään saakka.

Diktaattorisimulaattorin oli alun perin määrä ilmestyä kuluvan vuoden aikana.

Pelin uudistuksiin lukeutuvat muun muassa aiempaa monipuolisemmat liikennemahdollisuudet esimerkiksi siltojen, tunneleiden ja linja-autojen muodossa. Lisäksi pelaajilla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus levittää kaupunkivaltionsa useamman saaren alueelle.

Kalypso Media julkaisi tänään myös uutuuksia esittelevän trailerin, johon voi tutustua alla.