Twitch nostokuva
Uutinen

Twitchin uudet säännöt ja pukeutumisohje voimaan tänään

Lähteet
Senja Littman

Twitch-suoratoistopalvelu ottaa tänään käyttöönsä uusia vihapuhetta ja pukeutumista koskevia sääntöjä, joiden on tarkoitus tehdä palvelusta viihtyisä ympäristö kaikille käyttäjille.

Tästä päivästä lähtien striimaajien tulee käyttäytyä kiltisti myös ruudun ulkopuolella. Twitch aikoo seurata käyttäjiensä toimintaa, ja jos esimerkiksi sosiaalisessa mediassa esiintyy vihamielistä tai loukkaavaa käytöstä, voi siitä tulla seuraamuksia.

Alastomuus ja seksuaalinen sisältö on aina ollut kiellettyä, mutta nyt myös liian paljastavaan pukeutumiseen tullaan puuttumaan. Twitch suositteleekin striimaajiaan pukeutumaan tilaisuuteen sopivasti, esimerkiksi rannalla kuvattavaan striimiin sopii asuksi uimapuku, kun taas fitness-aiheisessa videossa sopivana vaatetuksena toimivat jumppavaatteet.

Twitch on maailman suurin pelaamisen suoratoistopalvelu, jossa esiintyy kuukausittain 2 miljoonaa striimaajaa.

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin.