Rainbow Six Quarantine
Uutinen

Ubisoft vahvisti Rainbow Six Quarantinen nimenmuutoksen – ei, uusi nimi ei ole Rainbow Six Parasite

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Ubisoft on vahvistanut aiemmat huhuilut Rainbow Six Quarantinen nimenmuutoksesta todeksi.

Mahdollinen nimenmuutos nousi esille taannoisessa sijoittajapuhelussa, jossa kyseltiin pelin mahdollisesta viivästymisestä aavistuksen arkaluontoisen pandemiateemansa vuoksi. Viivästyminen kiistettiin ykstuumin, mutta tuolloin jätettiin auki pienoinen mahdollisuus pelin nimenmuutokseen.

Nyt useat eri lähteet ovat vihjailleet pelin kantavan jatkossa nimeä Rainbow Six Parasite. Tämä on kuitenkin Ubisoftin edustajan mukaan vain tiimien sisäisesti käyttämä kutsumanimi, eikä täten siis lähelläkään lopullista titteliä. Uusi nimi on kuitenkin tulossa, tästä kerrotaan lisätietoja aivan lähitulevaisuudessa.

Seuraava Rainbow Six on tarkoitus tuoda pelaajien ulottuville ennen kuluvan vuoden lokakuuta – sen tarkempaa päivää ei ole vielä tiedossa.

Lisää aiheesta: