Uncharted 4: A Thief's End
Uutinen

Uncharted 4:n beetavaihe käynnistyy päivän etuajassa

Jaakko Herranen

Alun perin joulukuun 4. päivälle suunniteltu Uncharted 4: A Thief's End -beetavaihe käynnistyy päivää uumoiltua aiemmin, kertoo PlayStation Blogin Fred Dutton Twitter-tilillään.

Torstaina starttailevan Nathan Draken paluuseikkailun beeta keskittyy ainoastaan moninpeliin. Testijakson tarkka sisältö on hämärän peitossa, mutta moninpelikarkeloihin lienee sisällytetty upouusi tarttumakoukku sekä lukuisat taikaesineet. Beetavaiheeseen hyväksytään ainoastaan pari kuukautta sitten julkaistun Uncharted: The Nathan Drake Collectionin omistavat pelaajat.

PlayStation 4 -yksinoikeus Uncharted 4: A Thief's End julkaistaan maaliskuun 18. päivä. Peliä kehittää edellisistä osista tuttu Naughty Dog.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.