Snake Pass
Uutinen

Upouusi ilmainen pelitila luikertelee vuoden täyttävän Snake Passin valikoimiin

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Jo vuoden ikään ehtinyt Snake Pass on saamassa synttäreidensä kunniaksi uuden pelitilan.

Maaliskuun 27. päivä ilmestyneen 1.4-päivitysversion mukana tullut Arcade-moodi heittää pelaajat koluamaan kenttiä parhaiden pistepottien perässä. Tarkoituksena onkin hotkia kaikkiin Snake Passin 15 kenttään ripotellut hedelmät annetun aikarajan sisällä. Parhailla tuloksilla voi luonnollisesti rehvastella tulostauluilla. Xbox One X:llä pelaavat saivat samassa hötäkässä 4K- ja HDR-tuen.

Tarkempia tietoja niin tuoreesta päivityksestä kuin Snake Passin vuoden aikana haalimista tilastoistakin voi lueskella pelin kotisivuilta, täältä.

Sumo Digitalin työstämä Snake Pass on saatavilla PC:lle, Switchille, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.