Sea of Thieves
Uutinen

Uudesta noususta nautiskeleva Sea of Thieves päivättiin Steamiin trailerin kera

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Piraattiseikkailu Sea of Thieves on suuntaamassa Xbox Onen ja Windowsin oman kauppapaikan lisäksi myös Steamiin.

Sea of Thieves kärsi muutaman vuoden takaisen julkaisunsa aikoihin pahasta sisällönpuutteesta. Sittemmin legendaarinen Rare-pelitalo on kuitenkin tukenut hengentuotostaan aktiivisesti, ja hiljalleen virtuaalipiraatit ovatkin päätyneet seilaamaan meriä jatkuvasti enenevissä määrin. Myös Game Pass -palvelussa mukana olo on taatusti tuonut paljon innokkaita pelin äärelle.

Noin 40 euron hintalapulla varustettu Sea of Thieves julkaistaan Steamissa kesäkuun 3. päivä.

Studiot
Lähteet